Tarkastelen
seuraavaksi yksityiskohtaisemmin yleisessä merkitysverkostossa
tiivistettyjä tuloksia ja asetan ne vuoropuheluun
johdantoluvussa esittämieni aikaisempien tutkimustulosten sekä teorioiden
kanssa. Kvalitatiivisen tutkimusparadigman mukaisesti tutkimukseni
tulokset eivät ole yleistettävissä. Tulokset ovat kuitenkin suuntaa-antavia
ja niiden pohjalta voidaan nähdä, minkälaiset teemat ovat todennäköisesti
keskeisiä vanhempiin miehiin kiintyvien nuorten homomiesten kokemusmaailmassa.
5.1.
Vanhempiin miehiin kiintyvän nuoren homomiehen "puhdas" tyyppi ja
sen variaatiot
Mielestäni
hedelmällinen lähtökohta on tarkastella Markon, Johanneksen ja
Aapelin ilmentämää tyyppiä "puhtaana" vanhempiin miehiin
kiintyvän nuoren
homomiehen tyyppikuvauksena ja muita tyyppejä tämän
"puhtaan" tyypin
erilaisina muunnelmina. "Puhtaassa" tyypissä vanhempiin
miehiin kohdistuva
mieltymys ilmenee absoluuttisimmillaan; variaatioissa
mukaan tulee
suhteellisuutta ja uusia aspekteja.
"PUHDAS"
TYYPPI: Pitänyt vanhemmista miehistä aina, lapsesta asti. Ei osaa
sanoa syytä mieltymyksen synnylle. Ikäero erittäin
tärkeä
pari/seksisuhteissa. Kaikki kumppanit olleet vanhempia miehiä. (MARKO,
JOHANNES, AAPELI)
1.
variaatio: Muuten sama kuin "puhdas" tyyppi, mutta mieltymyksen
syntyyn on saattanut vaikuttaa vähäinen isäkontakti lapsena ja nuorena;
toisaalta kokenut aina olevansa henkisesti ikäistään vanhempi ja
pitävänsä sen takia vanhempien miesten seurasta. (RIKU)
2.
variaatio: Muuten sama kuin "puhdas" tyyppi, mutta kokenut aina
olevansa henkisesti ikäistään vanhempi ja pitävänsä sen takia
vanhempien miesten seurasta; toisaalta vanhempi mies edustaa sitä
ihannetta (roolimallia), minkälainen itse haluaisi olla. Ikäero
tärkeä pari/seksisuhteissa, mutta voisi kuitenkin kuvitella suhteen
samanikäisen/nuoremman kanssa. (TUOMAS)
3.
variaatio: Muuten sama kuin "puhdas" tyyppi, mutta tiedosti pitävänsä
vanhemmista miehistä samaan aikaan kuin tiedosti
homoutensa. Hakee
vanhemmasta miehestä turvallisuutta ja elämänkokemusta.
Ikäero tärkeä
pari/seksisuhteissa, mutta voisi kuitenkin kuvitella
suhteen samanikäisen/nuoremman kanssa. (JARNO)
4.
variaatio: Muuten sama kuin "puhdas" tyyppi, mutta tiedosti pitävänsä
vanhemmista miehistä vasta parikymppisenä. Hakee
vanhemmasta miehestä turvallisuutta. Suurin osa kumppaneista ollut
vanhempia miehiä. (KIMMO)
Suurin osa tutkittavista ei osannut sanoa syytä vanhempiin
miehiin kohdistuvan mieltymyksensä synnylle: he olivat pitäneet
vanhemmista miehistä niin kauan kuin muistivat eivätkä he osanneet
antaa kiinnostuksen synnylle mitään alkusyytä tai -ajankohtaa. Mieltymys
koettiin samanlaiseksi kokonaisvaltaiseksi ja selittämättömäksi
persoonallisuuden piirteeksi kuin mikä tahansa ominaisuus. Ainoastaan
Jarno ja Kimmo kokivat tiedostaneensa asian myöhemmässä vaiheessa:
Jarno nuoruusiän kynnyksellä, samaan aikaan kuin hän tiedosti homoutensa,
ja Kimmo vasta parikymppisenä. Suurelle osalle tutkittavista ikäero
oli erittäin merkittävä tekijä pari- ja seksisuhteissa; ts. he joko
eivät voisi lainkaan kuvitella solmivansa suhdetta samanikäisen
tai nuoremman kanssa, tai he voisivat teoriassa kuvitella tällaisen
suhteen, mutta käytännössä eivät. Ainoastaan Jarno ja Tuomas sanoivat
voivansa kuvitella suhteen samanikäisen tai nuoremman kanssa. Lähes
kaikkien tutkittavien kumppanit olivat systemaattisesti olleet vanhempia
miehiä.
Suppen
(1985) esittämän cue - response-mallin mukaisesti voidaan olettaa,
että ikäero on vanhempiin miehiin kiintyvillä nuorilla homomiehillä
tyypillisimmin parafiilinen seksuaalinen vihje , ts. ikäero on välttämätön
seksuaaliselle kiihottumiselle. Toisaalta Jarnon ja Tuomaksen kohdalla
ikäeron voidaan olettaa olevan fasilitatiivinen seksuaalinen vihje,
ts.
ikäero ei ole välttämätön seksuaaliselle kiihottumiselle, mutta vahvistaa
kiihottumista merkittävästi.
5.1.1.
Vanhempi mies henkisesti samantasoisena
Riku
ja Tuomas kokivat olleensa aina henkisesti ikäistään vanhempia ja
pitävänsä sen takia vanhempien miesten seurasta:
N:
Joo, no mitä sä aattelet sitten, et mikä siinä on se ikäeron merkitys
siinä, et jollei siinä oo tätä isä-poika -asetelmaa, niin tota kuitenkin
sä haet vanhempaa, et tota mikä siitä tekee sitten kivemman, et
on niinku ikäero?
R: No yks aika hyvä syy mun mielestä on se, että niin,
et tota tota mä oon mielestäni niinku ollu aina niinkun ikäistäni
vanhemman oloinen, et tota mä en oo niinku koskaan tullukkaan toimeen
silleen itteeni nuorempien tai oman ikäistenkään kanssa. Et ehkä
sitä niinku sitten ettii sitä, vanhemmista miehistä sitä niin sanottua
hyvää juttuseuraa, ja kokee niinku olevansa ittekkin sillä samalla
aaltopituudella, niin sanotusti. (Riku, haastattelu
13.11.1998)
Rikun ja Tuomaksen kohdalla voidaan ajatella, että
ikäeron merkitys on jonkin verran hämärtynyt, koska he kokevat olevansa
henkisesti samalla "aaltopituudella" kumppanin kanssa, vaikka ikävuosissa
mitattuna kumppani onkin vanhempi – subjektiivisella tasolla
ikäeroa ei siis oikeastaan ole lainkaan.
5.1.2.
Vanhempi mies roolimallina
Tuomaksen
kokemuksessa vanhempi mies on edellisen lisäksi roolimalli ja edustaa
sitä ihannetta, minkälainen Tuomas itse haluaisi olla:
N:
- - no mikä on sitten sun oma näkemykses siitä, et minkä takia sä
pidät vanhemmista miehistä?
T: No suoraan sanottuna analysoin tota asiaa sen jälkeen ku viimeks
tavattiin, että mikä siinä on. Uskoisin, et se johtuu siitä, että
tavallaan se on se ihanne minkälainen mä itse haluaisin olla. Siis
justiin mä itse haluaisin olla semmonen "daddymäinen" viiskymppinen,
harmaantuva mies, että jotenkin se niinku se sosiaalinen rooli sopis
paremmin, et se tois enemmän karismaa, enemmän auktoriteettia, mitä
sit tarvitaan sekä työssä että noin erilaisessa harrastetoiminnassa
missä oon mukana, tai järjestötoiminnassa.
(Tuomas, haastattelu 14.11.1998)
Tuomaksen kohdalla vanhempiin miehiin kohdistuvassa preferenssissä on
nähtävissä tietynlaisia aktiivisia oman itsen henkiseen (ja fyysiseen)
kehittämiseen tähtääviä taipumuksia. Tuomakselle vanhempi mies on
ikään kuin se kehityksellinen päämäärä, jota kohti hän pyrkii elämässään
kulkemaan. Toisin sanoen, Tuomaksen kokemuksessa vanhempi mies ilmenee
ideaalistettuna Viisaan Vanhan Miehen arkkityyppinä, jota Tuomas haluaisi
ilmentää enemmän itsessään.
Jungin
(1991/1959, 35) ajattelussa Viisaan Vanhan Miehen arkkityyppi edustaa
ylivertaista mestaria ja opettajaa sekä hengellisyyttä ja ‘henkeä’
(engl. spirit) ylipäätään. Viisas Vanha Mies edustaa myös henkisen
kehityksen (individuaatioprosessin) huipentuman – kokonaisvaltaisen
minuuden (Self) aktualisoimisen – maskuliinista aspektia (Jacobi,
1973/1943, 124 - 127). Tuomaksen kokemuksessa individuaatioprosessi
ja Viisaan Vanhan Miehen tavoittelu saa myös konkreettisia fyysisiä
ilmenemismuotoja:
N:
No onko mitään semmosta mitä sä haluaisit muuttaa sun kehossa tai
sitten persoonassa?
T: No onhan se tietenkin se, että minkä takia koen, että haluaisin
olla tämmönen niinku alussa kuvailin, tämmönen kaks kertaa itteni
ikäinen - - kyllä se on ihan käyny mielessä alkaa jotain testosteronihormoniakin
käyttämään, että tulis paljon miehekkäämmäks, mutta sen minä kyllä
suoraan myönnän, että se on typerä ajatus, enkä usko että aion sitä
toteuttaa, kuntosalilla kyllä ehkä alan käymään. Mutta että tohon
henkisiin ominaisuuksiin, niin justiin puhuin tästä karismasta,
että sitä minä en tiedä, että mikä se on ihmisessä, tai niinku vanhemmissa
ihmisissä yleensä joku semmonen kyky, että ku tulee huoneeseen,
niin melkein imee sen koko huomion, joku tämmönen niinku tämmönen
siinä persoonassa oleva karisma ja semmonen että saa ihmiset todella
kuuntelemaan, ni semmosen kyllä haluaisin saada itselleni. Että
ku nyt päinvastoin tuntuu jotenkin typerältä, että sitä saa puhua
pälättää ja tuntuu, että äänikin on niin ruma, että ihmiset ei kuuntele.
5.1.3. Opettaja - oppilas-rooliasetelma
Tuomaksen
aktiivisten henkisten transformaatioponnistelujen pohjalta voisi
olettaa, että hän kokisi opettaja - oppilas-tyyppisen
rooliasetelman
keskeiseksi suhteessaan ihannemiehen kanssa. Näin
ei kuitenkaan ole, vaan
Tuomaksen kokemuksessa suhde ihannemiehen kanssa oli
korostetusti
tasa-arvoinen.
Yleisesti
ottaen opettaja - oppilas-tyyppinen rooliasetelma jakoi tutkittavat
melko tarkkaan kahteen ryhmään: toisille kyseinen asetelma oli erittäin
keskeinen suhteessa ihannemiehen kanssa (JARNO, MARKO, JOHANNES,
RIKU), toiset taas kokivat, että asetelma ei liity millään tavalla
ihannemiehen ja itsen suhteeseen (TUOMAS, AAPELI, KIMMO). Historiallisesti
ajatellen opettaja - oppilas-tyyppinen asetelma on yksi vanhimmista
homosuhteen malleista: antiikin Kreikassa nähtiin hyveenä se, että
varhaisnuoruuttaan elävä poika otti vanhemman miehen rakastajakseen
ja
opettajakseen (Spencer, 1995, 39 - 52). Platonin Faidros-dialogissa
kuvattu henkisiin arvoihin painottuva rakkaussuhde nuorukaisen ja
vanhemman miehen välillä on edelleen vaikuttava voima homokulttuurissa,
vaikka nykyään suositaankin samanikäisten kumppanien tasa-arvoista
suhdetta.
Tutkittavien
kokemusmaailmassa opettaja - oppilas-asetelma sai erilaisia sisältöjä.
Jarnon kokemuksessa olennaista oli vanhemman miehen elämänkokemus,
josta nuorempi voi oppia. Marko koki yleisesti, että hänellä on
paljon opittavaa vanhemmalta mieheltä. Johanneksen kohdalla opettaja
- oppilas-asetelma oli keskeinen, mutta ei lainkaan välttämätön
elementti suhteessa ihannemiehen kanssa:
N:
No entäs kiehtooko sua tämmönen opettaja - oppilas-tyyppinen asetelma,
et sillä vanhemmalla on elämänkokemusta ja sit se antaa sulle sitä?
J: Joo, kyllä. Mähän oon kestorakastunu kaikkiin vähänkin
sopivannäkösiin
opettajiin. Ja tota, niin toisaalta, vaikka kaikkien
kuuskymppisten älykkyysosamäärä olis 60, niin silti mä tykkäisin
vaan niistä. Et ei se niinku kuitenkaan liity tähän älyyn tai siihen...
vaikka tää onkin niinku kiva sanoo aina kaikille, et joo et ku ne
voi opettaa niin paljon ja niillä on elämänkokemusta ja blaa-blaa-blaa,
ni ei se oo se juttu, vaan vaikkei niillä olis mitään annettavaa,
vaikkei ne tietäis tuon taivaallista mistään asiasta, niin siltikin
niin en mä vois pitää minkään muunlaisista miehistä. Mut opettaja
- oppilas niinku oli kuitenkin niin kouluaikana niin tää todella
keskeinen fantasiajuttu.
Rikun kokemuksessa opettaja - oppilas-asetelman sisältö vaihteli tilanteen
mukaan: joissain asioissa nuorempi osapuolikin voi olla opettajana
vanhemmalle.
5.1.4.
Vanhempi mies elämää kokeneena
M:
- - kypsemmissä miehissä on se hyvä puoli, että ensinnäkin tietysti
hyvin usein ne tietää aika tarkkaan mitä ne haluaa, ja niitten kanssa
pystyy käymään hyvin mielenkiintoisia ja haastavia keskusteluja
ja näin poispäin. Ja sitten totta kai ne on sängyssä hyviä koska
niillä on kokemusta. Mutta ei se kyllä aina paikkaansa pidä. (Marko,
haastattelu 26.10.1998)
Tutkittavat mainitsivat vanhemman miehen elämänkokemuksen
yhdeksi tärkeäksi
syyksi sille, minkä takia he pitivät vanhemmista miehistä.
Elämänkokemus vaikuttaa liittyvän jonkin verran opettaja - oppilas-asetelmaan,
mutta elämänkokemuksella tarkoitettiin myös seksikokemuksia. Elämänkokemuksella
koettiin toisaalta olevan se huono puoli, että erilaisten maailmankatsomusten
takia ajaudutaan helposti väittelyihin.
"Nallekarhu" vaikuttaa olevan selvästi yleisin ihannemiestyyppi
tutkittavien kokemuksessa. Tämä johtuu todennäköisesti ainakin osittain
siitä, että suurin osa tutkittavista on Suomen karhuryhmien jäseniä,
"karhunpentuja". Alakulttuurin vaikutus omaa ihannemiestyyppiä kuvaileviin
kielellisiin ilmaisuihin on oletettavastikin voimakas, vaikka ihannemiestyyppi
sinällään olisikin muodostunut jo lapsuudessa.
5.2.1.
Ihannemiehen ikä
Markon,
Johanneksen, Tuomaksen ja Aapelin ihannemiesten ikähaarukka vaihteli
50 - 70 vuoden välillä. Siten voidaan sanoa, että he olivat selkeästi
‘gerontofiilejä’ Hirschfeldin (1952, 227) määrittelemän
kriteerin perusteella. Markon, Tuomaksen ja Aapelin kokemuksessa
ihannemiehen ikähaarukka on pysynyt aina suurinpiirtein samana;
Johannes puolestaan koki, että ihannemiehen ikähaarukka kasvaa oman
iän myötä. Markon, Johanneksen ja Aapelin ilmentämä vanhempiin miehiin
kiintyvän nuoren homomiehen "puhdas" tyyppi saa lisätukea heidän
selkeistä ikäpreferensseistään.
Jarnolle, Rikulle ja Kimmolle riitti, että ihannemies olisi itseä vanhempi;
he eivät ilmaisseet mitään erityistä ikähaarukkaa.
5.2.2.
Ihannemiehen fyysiset vs. henkiset ominaisuudet
Riku,
Tuomas ja Aapeli asettivat ihannemiehen fyysiset ominaisuudet selkeästi
etusijalle, vaikka he myös totesivat, että henkisillä ominaisuuksilla
on suuri merkitys erityisesti parisuhteessa. Jarnon ja Johanneksen
kokemuksessa henkiset ominaisuudet olivat periaatteessa tärkeämpiä,
mutta pelkässä seksisuhteessa he asettivat fyysiset ominaisuudet
etusijalle. Markon kokemuksessa fyysiset ja henkiset ominaisuudet
olivat
kummatkin yhtä tärkeitä. Kimmo sen sijaan asetti selkeästi
henkiset ominaisuudet etusijalle kaikissa suhteissa.
Suurelle
osalle tutkittavista ihannemies oli ominaisuuksiltaan samanlainen
riippumatta siitä, oliko kyseessä parisuhde vai seksisuhde. Johanneksen
ja Rikun kokemuksesta oli kuitenkin löydettävissä kaksi erilaista
ihannemiestyyppiä: seksisuhdetta ajatellen he hakivat dominoivaa,
päällekäyvää, riuskaotteista miestä, kun taas parisuhteen ollessa
kyseessä ihannemiehen tulisi olla tasa-arvoinen, kiltti ja hellä.
Nämä tulokset vaikuttavat olevan mielenkiintoisella tavalla täysin
vastakkaisia Harryn (1982) tutkimukseen verrattuna. Hänen mukaansa
ne homot, jotka etsivät vanhempaa kumppania, haluavat kumppanin
olevan myös dominoivampi parisuhteessa. Oma aineistoni viittaa kuitenkin
siihen, että vanhempiin miehiin kiintyvät nuoret homomiehet etsivät
parisuhdetta ajatellen kumppania, joka kohtelee heitä tasavertaisena
ikäerosta huolimatta. Sitä vastoin seksisuhteen ollessa kyseessä
heidän kokemuksestaan voidaan löytää paljon dominoivaan vanhempaan
mieheen liittyviä fantasioita.
5.2.3.
Ihannemiehen varakkuus
Suurin
osa tutkittavista oli selkeästi sitä mieltä, että ihannemiehen ei
tarvitse olla varakas; Tuomas jopa koki, että hän voisi periaatteessa
elättää myös kumppaninsa. Ainoastaan Johanneksen kokemuksessa ihannemies
oli parisuhdetta ajatellen varakas; seksisuhteessa varakkuudella
ei hänen mielestään ole merkitystä, mutta se voi kuitenkin olla
kiihottavaa. Myös Markon kokemuksessa varakkuus voi olla seksikäs
ominaisuus, jos mies osaa käyttäytyä siten, että varakkuus näkyy;
muuten sillä ei ole merkitystä.
Tulokset
näyttävät vahvistavan Steinmanin (1990) tutkimuksen johtopäätöksen:
vanhempiin miehiin kiintyvä nuori homomies ei hae vanhemmasta kumppanista
materiaalisia, ulkoisia "vaihtohyödykkeitä", vaan pääasiassa sisäisiä
ominaisuuksia kuten iän mukanaan tuomaa viisautta.
Erityisesti
vanhemman miehen seksuaalinen viehättävyys vaikuttaa olevan tutkittavien
kokemuksessa yksi olennainen syy sille, miksi he kokevat vanhemmat
miehet kiinnostaviksi:
M:
- - sitten niinku teini-iässä kyllä - - mä jatkuvasti fantasioin
juuri tämmösestä meiningistä mitä mulla nyt on - - Ja se oli niinku
aivan jännittävää, mä muistan, enhän mä tietenkään ravintolaiässä
enkä mitään, mut mä muistan kuinka äärettömän kiehtovalta ajatukselta
musta tuntui se, että mä olen jossain ravintolassa, istun siellä
pöydässä ja sitten niinkun joku vanhempi mies istuu mua vastapäätä
ja laittaa pöydän alla niinku mun reidelle kätensä. Ja sit ku mä
myöhemmin oon kokenu sen, ni se on kyllä totta, se on hienoo.
N: Se on tavallaan se fantasia niinku lihallistuu?
M: Kyllä, ihan hyvin.
(Marko, haastattelu 26.10.1998)
***
Aineiston perusteella voidaan todeta, että epätasa-arvoiset
valta-asetelmat liittyvät tutkittavien kokemusmaailmassa yksinomaan
seksifantasioihin; pidempiaikaista parisuhdetta ajatellessaan tutkittavat
korostavat sitä, että ikäerosta huolimatta kumppanien pitää olla
täysin tasavertaisia. Tämä tulos vaikuttaa vahvistavan Leen (1990)
ajatusta siitä, että eri-ikäisten välisessä parisuhteessa osapuolten
on kyettävä työstämään itselleen myös tasavertaisten kumppanien
roolit, vaikka epätasa-arvoiset valta-asetelmat olisivatkin keskeisellä
sijalla esim. pariskunnan seksileikeissä. Tasa-arvo parisuhteen
arkipäivässä näyttää olevan tärkeä asia suhteen jatkuvuuden kannalta.
5.3.
Isäsuhteen merkitys
1.
tyyppi: Dominoiva ja pelottava isä, johon tutkittavalla oli etäinen
suhde (RIKU)
2.
tyyppi: Dominoiva, välillä kuitenkin hellä isä, johon tutkittavalla
oli etäinen suhde (JARNO, JOHANNES)
3.
tyyppi: Neutraali isä, johon tutkittavalla oli neutraali suhde
(TUOMAS)
4.
tyyppi: Mukava isä, johon tutkittavalla oli läheinen suhde (MARKO,
AAPELI, KIMMO)
5.
tyyppi: Isä seksiobjektina (JOHANNES)
Tutkittavan lapsuus- ja nuoruusajan tärkein mieshenkilö
1.
Isä (TUOMAS, AAPELI, KIMMO)
2. Muu sukulainen (JARNO, MARKO)
3. Ei ketään tärkeää mieshenkilöä (JOHANNES, RIKU)
Isäsuhteen merkitys tutkittavien kokemusmaailmassa
vaihteli paljon. Tutkittavien kokemus isäsuhteestaan vaikuttaa jonkin
verran painottuvan myönteisempiin sävyihin; ainoastaan yksi tutkittava
koki isäsuhteensa täysin negatiivisena ja etäisenä. Kolme tutkittavaa
on myös maininnut isän lapsuus- ja nuoruusaikansa tärkeimmäksi mieshenkilöksi.
Yhdelle tutkittavalle isä oli seksifantasioiden ja märkien unien
kohteena:
N:
No muistatsä mitään semmosta, et - - ootsä koskaan fantasioinut,
et sä
olisit harrastanut isän kanssa seksiä, ihan suoranaisesti?
J: Ikävä tunnustaa, mut kyllä, mä oon jopa nähny siitä
unia, useinkin pienenä. Et tota, isä on tosiaan sellanen, tai siis
oli ihan fyysisesti sen näköinen mitä mä nykyäänkin etsiskelen.
Ja, kyllä joo, isä oli ihan yks mun seksi-idoleita.
(Johannes, haastattelu 28.10.1998)
Aineiston
perusteella ei voida tehdä yleistäviä päätelmiä siitä, miten tutkittavien
hyvä tai huono isäsuhde on mahdollisesti vaikuttanut heidän vanhempiin
miehiin kohdistuvan preferenssinsä synnylle. Esiintyneiden isätyyppien
laaja skaala ‘etäisestä’ ‘läheiseen’ antaa
kuitenkin mielestäni aihetta olettaa, että isäsuhteen laadulla ja
vanhempiin miehiin
kiintymisellä ei välttämättä ole mitään syy-yhteyttä. Vain Johanneksen
kokemus isästä seksiobjektina – ja isän yhteneväisyys hänen
nykyisen ihannemiestyyppinsä kanssa – viittaa suoraan oidipaaliseen
fiksaatioon (vrt. Brenner, 1987, 103; Mangs & Martell, 1976, 111
- 112). Myös Aapelin ja Kimmon kokemuksessa isällä oli yhtäläisyyksiä
ihannemiehen kanssa, vaikkakaan ei yhtä eksplisiittisesti seksuaalisessa
kontekstissa kuin Johanneksella:
N:
- - jos sä ajattelet niitä miehiä joista sä niinku tykkäät, ni -
- koetko sä että isä oli samanlainen kun nää miehet? - -
A: Fyysisesti samantyyppisiä - -
N: Ja hän oli jämerä ja...?
A: Jämerä ja sitten sillai että jäntevä ym. Joo, aika
paljon muuten löytyy samanlaisia piirteitä siitä.
N: Tykkäsitsä sun isästä?
A: Kyllä.
(Aapeli, haastattelu 7.12.1998)
***
N:
- - no miten sit tota, koetsä sit et tää ihannemies on lähellä
sun, tota, tätä sun isää?
K: Kyllä, kyl siinä on aika paljon sitä.
N: Minkälainen sun isä oli fyysisesti?
K: Se oli semmonen punakka pönäkkä tanakka, tavallinen suomalainen
mies - -
Itse asiassa saatanan hyvän näköinen sekin oli!
N: Oliks sulla koskaan mitään seksifantasioita häntä
koskien?
K: Ei.
(Kimmo, haastattelu 7.12.1998)
Tuomaksen kokemuksessa isä ja ihannemies olivat sen sijaan täysin toistensa
vastakohtia:
N:
- - koetsä yhtään, et - - onks tää ihannemies yhtään lähellä sun
isää?
T: Ei oo ollenkaan.
N: Et onks se vähän, jos mä oon ymmärtäny oikein, et se on vähän niinku
vastakohta isästä?
T: Tavallaan on, siis eiköhän siinä mee aika tarkkaan
mene ristikkäin, että
fyysisesti lähes täydellinen vastakohta ja myöskin
noin henkisesti, niinkun
sanoin, että minusta se varakkuus tai koulutus ei
merkitse mitään, että
päinvastoin minä ehkä pitäisin enemmän jostain tämmösestä
fyysisen työn
tekijästä, rakennusmiehestä tai jostain tämmösestä
fyysisemmästä.
(Tuomas, haastattelu 14.11.1998)
Jarno koki jääneensä vaille isällistä hellyyttä ja rakkautta nuorempana
ja etsi sen takia isähahmoa muistuttavaa ihannemiestä ja sellaista
isä - poika-rooliasetelmaa, jota hän olisi toivonut nuorempana. Tästä
huolimatta hän ei kuitenkaan kokenut, että vähäinen isäkontakti olisi
syynä vanhempiin miehiin kohdistuvan mieltymyksen synnylle.
Ainoastaan
Marko ja Riku mainitsivat vähäisen isäkontaktin mahdolliseksi syyksi
sille, että he etsivät isähahmoa edustavia vanhempia miehiä. Marko
ei loppujen lopuksi kuitenkaan uskonut teoriaan lainkaan ja Riku
ilmaisi asian pelkkänä televisiosta kuultuna olettamuksena:
N:
Tota, sä et oo miettiny mitenkään sitten et mistä se vois niinku
johtua tai mitään tämmöstä?
R: No mitä nyt on teeveestä kuullu jotain tämmösii teorioita esitettävän,
että niin tota hakee niinku isän korviketta, niin no tavallaan ehkä
sekin sopis, koska mun faija on tehny metsurin töitä ja se on ollu
niinku aika paljon pois himasta, sillon ku mä oon niinku ollu semmonen
alle kouluikänen ja tälleen. (Riku, haastattelu 13.11.1998)
Kaiken edellisen perusteella vaikuttaa siltä, että vanhempiin miehiin
kohdistuva mieltymys voidaan selittää sekä etäisellä että läheisellä
isäsuhteella. Tästä päätelmästä seuraa, että kaikkien homomiesten
pitäisi kiintyä yksinomaan vanhempiin miehiin, mikä ei pidä paikkaansa.
Tutkittavat eivät itse koe isäsuhdettaan (hyvää tai huonoa) mieltymystään
selittävänä tekijänä ja tämän tutkimuksen näkökulmasta heidän kokemukselliselle
realiteetilleen on annettava suurin painoarvo.
5.3.1.
Isä - poika-tyyppinen rooliasetelma suhteessa ihannemiehen kanssa
Isä-poika
-tyyppinen rooliasetelma jakoi tutkittavat kahteen ryhmään: toisille
asetelma oli erittäin keskeinen suhteessa ihannemiehen kanssa (JARNO,
MARKO, JOHANNES, KIMMO), toisille asetelma ei ollut lainkaan relevantti
(RIKU, TUOMAS, AAPELI). On mielenkiintoista pohtia, minkä takia
asetelma on kuitenkin monelle hyvin tärkeä, vaikka tutkittavat eivät
kokeneet oikeaa isäsuhdettaan mieltymystään selittävänä tekijänä.
Riku oli ainoa, jonka mielestä vähäinen isäkontakti saattoi olla
syynä siihen, että hän pitää vanhemmista miehistä; kuitenkin Rikun
kokemuksessa isä - poika-tyyppinen rooliasetelma suhteessa ihannemiehen
kanssa ei ollut lainkaan relevantti, vaan suhde pitäisi olla täysin
tasa-arvoinen.Isä - poika-asetelman merkitystä pohdittaessa huomio
täytyy kiinnittää siihen, että kyseessä on hyvin moniulotteinen
seksuaalinen fantasia, johon liittyy toisaalta turvallisuuden ja
miehekkään hellyyden, toisaalta sadomasokistisesti värittyneen alistaja
- alistuja-rooliasetelman elementtejä (vrt. Sandnabba & Santtila
& Nordling, 1999):
M:
- - Mul on vähän tämmönen fetissi tähän tämmöseen niinku keskiluokkaisuuteen
ja tota sitten tämmöseen niinku pimeään puoleen ihmisessä. Jonkin
verran mä oon jo S/M-juttujakin harrastanu, mut en mitenkään hirveesti
- - mun mielestä on kiihottavaa se, et niinku ihmiset hallitsee
itsensä, ja et se näkyy, et ne on tehny jotain päästäkseen tilanteeseen,
missä ne on - - sitten jostain henkisistä ominaisuuksista, ni mä
olen jonkin verran alistuva sängyssä. Pystyn kyllä olemaan ominoivakin,
mut yleensä vaan jos joku pyytää, tai sit jos mä oon pahalla tuulella.
Mä jotenkin pidän tämmösistä dirty old maneistä, ja tota uniformumeininki
on hyvin lähellä sydäntä, sopii laatuun. - -
N: No tää ihannemies, ni minkälainen sen läsnäolo
on, et onks se turvallinen vai pelottava vai hellä vai...
M: Siinä on tietenkin niinku hirveesti kaikkee...
Totta kai niinku turvallisuus, totta kaihan se pitää olla, sehän
kuuluu niin olennaisena osana siihen hommaan. Mut toisaalta niinkun
eihän se ois jännää jos ei joutuis koko ajan olemaan vähän varpaillaan,
et kyllä se niinku pitää olla se niinku se tavallaan se pelottavuus
siinä kuitenkin aika vahvasti esillä. Ja just silleen, et ei niinku
voi olla tietonen siitä, et mitä toinen niinku seuraavaks tekee,
et saattaa tapahtua ihan mitä vaan.
(Marko, haastattelu 26.10.1998)
***
J:
No seksisuhteessa tää pitäis olla hyvinkin tällanen aktiivinen
aloitteellinen, joka vie ja mä saan vikistä -tyylinen. Et tota,
se on kiihottavaa. Mä, tota, haluisin tuntea itteni niinku tosi
pieneksi tän toisen rinnalla, niinku et melkeen mua vaan käytetään
hyväks suoraan sanottuna, et se on kyllä kiihottavaa. Mutta toinoiniin,
parisuhteessa tietysti se ei toimi alkuunkaan. Et jos joku yrittäis
määräillä mua ja noin, niin mä pistäisin oitis kampoihin, toinoiniin
siitä tulis kyllä tappelu. Se on vaan tällanen fantasiajuttu mikä
toimii niinku lyhyissä jutuissa, mutta ei yhtään jokapäiväsesti
- - siis seksisuhteeseen mä totanoiniin haluaisin tämmösen lähes
melkein niinkun pelottavan, pelottavan isähahmon. En mä voi olla
huomaamatta, et siinä on vähän yhtäläisyyksiä mun oikeaan isääni,
siinä mitä mä haluan. Et just tällanen hyvin samantyylinen, kyllä.
Et tota jolle ei niinkun voi sanoa vastaan ja suuri, pelottava,
tällanen päällekäyvä. Mut eihän sellasen kans tietystikään voi
taaskaan niin parisuhdetta pitemmälle harrastaa, vaan siinä sitten
tarttee olla enemmän tasavertanen ja tämmönen just hellä ja kiltti
ja herttanen.
(Johannes, haastattelu 28.10.1998)
Isä - poika-asetelma suhteessa ihannemiehen kanssa
ja oikea isäsuhde ovat kaksi erillistä kokemuksellista realiteettia,
joiden välillä on vähän tai ei lainkaan yhtäläisyyksiä. Jarnon ja
Kimmon kohdalla isä - poika-asetelman keskeinen elementti on turvallisuuden
tunne. Sen sijaan Markon ja Johanneksen kohdalla isä - poika-asetelmaan
liittyy sekä turvallisuuden/hellyyden että pelottavuuden/alistumisen
elementtejä.
Aineiston
perusteella ei voida päätellä missä määrin tutkittavien isä - poika-asetelmaan
liittyvät fantasiat juontuvat oikeasta lapsuus- ja nuoruusajan isäsuhteesta.
Tutkittavien tavassa puhua isä - poika-fantasioistaan ei ole kuitenkaan
havaittavissa mitään ahdistusta, vaan päinvastoin fantasiat vaikuttavat
olevan tärkeä osa heidän persoonallisuuttaan. Ne myös elävöittävät
ja rikastuttavat monin tavoin heidän kokemusmaailmaansa. Siten voidaan
todeta, että fantasioiden alkuperän selvittäminen ei ole välttämättä
lainkaan mielekästä. Sen sijaan tutkittavien fantasiamaailman yksityiskohtaisempi
tutkiminen esim.
sadomasokistisesta näkökulmasta saattaisi olla hedelmällinen
jatkotutkimuksen aihe.
5.4.
Aineiston ja teoriapohdinnan välisen vuoropuhelun keskeiset johtopäätökset
Suppen
(1985) esittämän mallin mukaisesti voidaan todeta, että ikäero on
vanhempiin miehiin kiintyvillä nuorilla homomiehillä tyypillisimmin
parafiilinen seksuaalinen vihje, ts. se on välttämätön seksuaaliselle
kiihottumiselle.
Subjektiivinen
kokemus omasta ikäisiään korkeammasta henkisestä kypsyydestä voi
joskus hämärtää ikäeron merkitystä suhteessa: vaikka kumppani olisikin
ikävuosissa mitattuna itseä vanhempi, niin hänet koetaan kuitenkin
suurinpiirtein samanikäiseksi.
Joskus
vanhempi mies voi edustaa jungilaista Viisaan Vanhan Miehen arkkityyppiä,
roolimallia, jonkalaiseksi itseä pyritään kehittämään sekä fyysisesti
että henkisesti.
Historiallisesti
merkittävän opettaja - oppilas-tyyppisen rooliasetelman keskeinen
merkitys liittyy vanhemman miehen elämänkokemukseen, josta nuorempi
osapuoli voi oppia. Joissakin asioissa nuorempikin osapuoli voi
toisaalta olla opettajan roolissa vanhemmalle.
Organisoituneen
karhualakulttuurin vaikutus ihannemiestyyppiä kuvaileviin kielellisiin
ilmaisuihin on voimakas: tyypillisin ihannemiestä kuvaileva metafora
on "nallekarhu". Ihannemiestyyppi sinällään vaikuttaa kuitenkin
muodostuvan jo lapsuudessa.
Osa
vanhempiin miehiin kiintyvistä nuorista homomiehistä voidaan selkeästi
luokitella ‘gerontofiileiksi’ Hirschfeldin (1952, 227)
määrittelemän kriteerin – etsivät yli 50-vuotiasta kumppania
– perusteella. Vanhempiin miehiin kiintyvät nuoret homomiehet
etsivät parisuhdetta ajatellen kumppania, joka kohtelee heitä tasavertaisena
ikäerosta huolimatta. Tulos on vastakkainen Harryn (1982) johtopäätökselle,
jonka mukaan vanhempaa kumppania etsivät homomiehet haluavat kumppanin
olevan dominoivampi parisuhteessa.
Vanhempiin
miehiin kiintyvä nuori homomies ei hae vanhemmasta kumppanista materiaalisia,
ulkoisia "vaihtohyödykkeitä", vaan pääasiassa sisäisiä ominaisuuksia
kuten iän mukanaan tuomaa viisautta ja seksuaalista viehätysvoimaa.
Tulos vahvistaa Steinmanin (1990) johtopäätöksen. Epätasa-arvoiset
valta-asetelmat liittyvät vanhempiin miehiin kiintyvillä nuorilla
homomiehillä yksinomaan seksifantasioihin. Tulos vahvistaa Leen
(1990) ajatuksen siitä, että eri-ikäisten välisessä parisuhteessa
osapuolten on kyettävä työstämään itselleen myös tasavertaisten
kumppanien roolit, vaikka epätasa-arvoiset valta-asetelmat olisivatkin
keskeisiä esim. pariskunnan seksileikeissä.
Lapsuuden
ja nuoruuden isäsuhteen kokemuksellinen laatu vaihtelee etäisestä
läheiseen. Tästä syystä on perusteltua todeta, että isäsuhteen laadulla
ja vanhempiin miehiin kiintymisellä ei välttämättä ole mitään syy-yhteyttä.
Isä - poika-tyyppinen rooliasetelma ihannemiehen kanssa on moniulotteinen
seksuaalinen fantasia, johon liittyy toisaalta turvallisuuden ja
miehekkään hellyyden, toisaalta sadomasokistisesti värittyneen alistaja
-
alistuja-rooliasetelman elementtejä. Isä - poika-asetelma
ja oikea isäsuhde lapsuudessa ja nuoruudessa ovat kaksi erillistä
kokemuksellista realiteettia, joiden välillä on vähän tai ei lainkaan
yhtäläisyyksiä.