Haastattelujen analysointiin käytin Perttulan (1998a, 1995) fenomenologisen psykologian tutkimusmenetelmää, joka on joiltain osin laajennettu ja tarkennettu versio alun perin Giorgin (1988) kehittämästä metodista.

Tarkoitukseni ei ole tutkia fenomenologisen psykologian metodologiaa sinällään, vaan pidättäydyn tutkimuksessani Perttulan kehittämän menetelmän soveltamiseen tutkimani ilmiön puitteissa. Jyväskylän yliopistossa menetelmää ovat käyttäneet mm. Leppänen (1998) ammatillisessa lisensiaatintutkimuksessaan sekä Suikki (1998) pro gradu -työssään.

Menetelmän mukaisesti tutkimukseni on korostetusti aineistolähtöistä. Fenomenologisen tutkimuksen tavoitteena on tutkittavan ilmiön kuvaaminen mahdollisimman tarkasti sellaisena, kuin se esiintyy tutkittavien yksilöiden kokemusmaailmassa (Perttula, 1998a, 51; Perttula, 1995, 43). Perttulan (1995, 103) mukaan tutkijan subjektisuuden selkeä esilletuominen on tärkeä fenomenologisen tutkimuksen luotettavuuden kriteeri: tutkija on
tajunnallisena olentona läsnä tutkimustyönsä kaikissa vaiheissa. Siten fenomenologisen tutkimuksen raportointi eroaa suuresti esim. kokeellisen tutkimuksen raportoinnista: minä-muotoisen esitystavan käyttö on melkeinpä välttämätöntä.
 

3.1. Kvalitatiivinen tutkimusparadigma

"Osuvaa varmaan onkin se kritiikki, joka arvostelee psykologisen tutkimuksen
mekaanisuutta, todellisesta elämästä vieraantuneisuutta, fysikalisoitumista,
tilastollisuuden palvontaa ja tutkimuksen pirstomista mitättömiin yksityiskohtiin muodollisen täsmällisyyden tavoittelun ohjaamana. On unohdettu, että tutkimuksen kohteena on aina ihminen." (Rauhala, 1990, 10 - 11)

Kvalitatiivisella aineistolla tarkoitetaan laajasti ottaen kaikkea ei-kvantitatiivista (numeerisessa muodossa ilmaistavaa) tutkimusaineistoa (Tesch, 1990, 3). Käytännössä ‘kvalitatiivinen’ tarkoittaa yleensä tutkimusaineiston tekstimuotoisuutta; jos aineisto ei alun perin ole kielellisesti tuotettua, se kuitenkin muutetaan kielelliseen muotoon ennen
analyysia (Perttula, 1995, 52). Kvalitatiivisella tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusta, joka käyttää kvalitatiivista aineistoa (Tesch, 1990, 55).

Kvalitatiivisen tutkimuksen tapa tuottaa tietoa eroaa merkittävästi kvantitatiivisesta tutkimuksesta: kvalitatiivinen tutkimus ei koskaan pyri tilastollisesti yleistettävään tietoon, vaan siinä ollaan kiinnostuneita juuri niistä ainutlaatuisista yksilöistä, joita tutkitaan (Perttula, 1998b). Ei ole olemassa vain yhtä tapaa tehdä kvalitatiivista tutkimusta. Tesch
(1990, 55 - 73) erottaa 26 erilaista kvalitatiivista tutkimusotetta, jotka hän luokittelee neljään kategoriaan: (1) kielen ominaisuuksista kiinnostunut tutkimus (esim. keskustelunanalyysi ja diskurssianalyysi), (2) säännönmukaisuuksista kiinnostunut tutkimus (esim. etnografinen sisällönanalyysi ja kriittinen tai emansipatorinen tutkimus), (3) tekstin tai toiminnan merkityksestä kiinnostunut tutkimus (fenomenologia, tapaustutkimus ja hermeneutiikka) ja (4) reflektiivinen tutkimus (esim. reflektiivinen fenomenologia ja heuristinen tutkimus). Fenomenologia, tapaustutkimus ja hermeneutiikka liittyvät spesifisesti psykologiseen tutkimukseen ja niistä nimenomaan fenomenologista tutkimusta pidetään yleisimpänä kvalitatiivisena tutkimusotteena psykologisessa tutkimuksessa (Perttula, 1995, 54).
 

3.2. Fenomenologisen psykologian filosofinen perusta

Fenomenologisen psykologian tutkimusmenetelmän taustalla oleva filosofia juontuu Edmund Husserlin (1859 - 1938) perustaman fenomenologian ja Martin Heideggerin (1889 - 1978) perustaman, ihmisen ainutlaatuisuutta ja yksilöllisyyttä korostavan eksistentiaalisen filosofian synteesistä, eksistentiaalisesta fenomenologiasta (Perttula, 1995, 27). Fenomenologisessa filosofiassa oletetaan, että ihmisen tajunnassa on olemassa jonkinlainen apriorinen yleinen perusstruktuuri, jonka mukaan ulkoinen maailma rakentuu
tajunnassa (Perttula, 1995, 29). Tämä perusstruktuuri muodostaa ne rakenteelliset edellytykset, joihin yksilöitävissä olevan ihmisen kokemukset voivat "kiinnittyä" (Perttula, 1995, 7). Fenomenologisen filosofian tutkimuskohde on siis todellisuuden rakenteellinen puoli, kun taas fenomenologinen psykologia tutkii todellisuuden sisällöllistä puolta.
 

3.2.1. Tutkimuskohteen ontologinen analyysi

Perttulan (1995, 13) mielestä fenomenologian tärkein anti psykologiatieteelle on vaatimus tutkimuskohteen perusolemuksen analyysista ja tutkimusmenetelmien valitsemisesta sen perusteella, minkälainen kohde on luonteeltaan. Psykologian ja yleensäkin kaikkien kokemusperäisten tieteiden perustana on aina jokin filosofia ja tutkimuskohteesta muodostettu ennakko-oletus, vaikka niitä ei erityisesti tuotaisikaan esille tai edes
tiedostettaisi (Rauhala, 1990, 14; Rauhala, 1989, 10). Empiirisen tutkimuksen kohde edellytetään jo jonkinlaiseksi ennen kuin varsinaista tutkimusta edes aletaan tehdä. On periaatteessa mahdotonta laatia hypoteeseja tai valita tutkimusmenetelmiä ilman minkäänlaisia ennakko-oletuksia kohteen luonteesta (Rauhala, 1989, 10), vaikka käytännössä tutkija voikin valita menetelmän rutiininomaisesti ilman tarkempaa
tutkimuskohteensa luonteen analyysia (Rauhala, 1990, 28). Näin ollen tutkimuksen taustafilosofia, kohteesta tehdyt ennakko-oletukset ja niiden perusteella valitut tutkimusmenetelmät ohjaavat hyvin voimakkaasti sitä, minkälaisia tuloksia kohteesta voidaan saavuttaa.

Tutkimuskohteen perusolemuksen analyysia kutsutaan ontologiseksi analyysiksi ja sen tuloksena saatua käsitystä kohteen perusolemuksesta sekä siihen soveltuvan tutkimusmenetelmän valintaa kutsutaan ontologiseksi ratkaisuksi (Rauhala, 1990, 28; Rauhala, 1989, 11). Täten jokainen empiirinen tutkimus on aina ontologisesti sitoutunutta: tutkimuskohteen perusolemuksesta saatu käsitys rajaa tietyn näkökulman aiheeseen ja valitut menetelmät tuottavat vain sellaista tietoa, joka niiden avulla on loogisesti mahdollista (Rauhala, 1990, 29; Rauhala, 1989, 13). Toisin sanoen, "empiiriset tutkimustulokset - - liittävät ihmiseen vain ne ominaispiirteet, jotka käytetyt menetelmät voivat hänestä tavoittaa" (Perttula, 1995, 15). Tästä seuraa, että jos tutkija ei tee ontologista ratkaisua, sen tekee tutkimusmenetelmä (Rauhala, 1990, 28); tällöin saadut tulokset eivät välttämättä pureudu lainkaan tutkitun ilmiön olennaisiin puoliin, vaan ne
saattavat olla täysin irrelevantteja ilmiön ontologisen luonteen kannalta.

Monet psykologian tutkimustraditiot pohjautuvat edelleen vahvasti positivistiseen tieteenfilosofiaan, jonka ihanteena oleva metodologinen monismi – kaikkia ilmiöitä tutkitaan samoilla menetelmillä – jättää pitkälti huomioimatta ontologisen analyysin tutkimusprosessissa (Perttula, 1995, 13). Eksistentiaalinen fenomenologia on sitä vastoin nimenomaan ihmisen filosofiaa, ja sen piirissä tutkimuskohteen – ihmisen – ontologinen analyysi on hyvin keskeisessä asemassa (Rauhala, 1990, 30).
 

3.2.2. Holistinen ihmiskäsitys

Ihmisen ontologisen analyysin tuloksena on ihmiskäsitys, jolla tarkoitetaan niitä oletuksia, joita tutkijalla on ihmisen olemuksesta aloittaessaan tutkimusta; ihmiskuvalla sitä vastoin tarkoitetaan jokaisen empiirisen erityistieteen tuottamaa (osittais)kuvaa ihmisestä (Rauhala, 1990, 32; Rauhala, 1989, 15 - 16). Eksistentiaalisen fenomenologian ihmiskäsitykseksi omaksutun holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on kokonaisuus, joka todellistuu kolmessa olemassaolon perusmuodossa, jotka ovat kehollisuus (olemassaolo orgaanisena tapahtumisena), tajunnallisuus (olemassaolo
kokemisen erilaisina laatuina ja asteina) ja situationaalisuus (olemassaolo
suhteutuneisuutena omaan elämäntilanteeseen) (Rauhala, 1990, 35; Rauhala,
1989, 27).

Jokainen olemassaolon perusmuoto vaatii erilaisia tutkimusmenetelmiä. Edellä on jo todettu, että on mielekästä käyttää metodisia ratkaisuja, jotka tavoittavat kunkin ilmiökentän olennaiset puolet. Ontologisen analyysin tehtävänä on antaa tutkijalle kuva ilmiön luonteesta, ts. siitä, onko se kehollinen, tajunnallinen vai situationaalinen. Kvantitatiivinen tutkimusote soveltuu perusrakenteeltaan kehollisten (esim. hermosto ja aivot) ilmiöiden tutkimiseen; kvalitatiivinen tutkimusote soveltuu sitä vastoin
perusrakenteeltaan tajunnallisten (merkitykset ihmisen koetussa maailmassa) tai situationaalisten (sosiaalisen todellisuuden ilmiöt, jotka muodostuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa) ilmiöiden tutkimiseen (Perttula, 1995, 98 - 99).
 

3.3. Fenomenologinen tutkimusote

Fenomenologinen tutkimusote soveltuu perusrakenteeltaan tajunnallisten ilmiöiden tutkimiseen. Rauhalan (1990, 37; 1989, 29) mukaan tajunnallisuuden perusominaisuus on mielellisyys: mieli suhteutuu ulkomaailman ilmiöihin ja antaa niille merkityksen. Merkityssuhteiden kokonaisuus muodostaa maailmankuvan. Ihmisen kokemusmaailma muodostuu hänen asioille ja elämyksille antamistaan merkityksistä, ja nämä merkitykset ovat fenomenologisen psykologian tutkimuskohde.

Fenomenologisen psykologian peruskäsitteet ovat (1) deskriptiivisyys, (2) fenomenologinen reduktio, (3) merkitystihentymien ja -verkostojen etsintä ja (4) tajunnan mielellisyys. Deskriptiolla tarkoitetaan toisaalta sitä, että tutkittavan antama kuvaus kokemuksestaan vastaisi mahdollisimman tarkasti hänen alkuperäistä, todellista kokemustaan ja toisaalta sitä, että tutkittavan ilmaisema kokemus ja tutkijan siitä muodostama kuvaus vastaisivat toisiaan mahdollisimman tarkasti (Perttula, 1998a, 51; Perttula, 1995, 43).

Fenomenologisella reduktiolla tarkoitetaan sitä, että tutkija pyrkii hahmottamaan tutkittavan kokemuksen mahdollisimman suoraan ja välittömästi; tämä tapahtuu asettamalla aineiston analyysivaiheessa syrjään ns. luonnolliseen asenteeseen (arkipäivän reflektoimaton käsitys maailmasta) liittyvät ennakkokäsitykset tutkimuskohteesta (Perttula, 1998a, 53). Toisin sanoen, tutkijan täytyy pitää tutkittavan antamaa kuvausta
tutkimusaineistonaan riippumatta kuvauksen sisällöstä; ts. vaikka hän päättelisi, että tutkittavan antama kuvaus ei ole todenmukainen, niin hänen on silti pidettävä kuvausta analyysivaiheessa tutkittavan kokemuksen ilmaisuna ja näin ollen tutkimusaineistona (Perttula, 1995, 44).

Merkitystihentymällä tarkoitetaan tajunnassa syntyneiden merkitysten välistä sisällöllistä yhteyttä ja yhteenkietoutumaa; merkitysverkosto on se merkitystihentymien kokonaisuus, joka liittyy tutkimuksen kohteena olevaan ilmiöön (Perttula, 1995, 47). Tajunnan mielellisyydellä tarkoitetaan sitä tapaa, jolla tajunta toimii: mieli suhteutuu ulkomaailman ilmiöihin ja antaa niille merkityksen (Perttula, 1995, 48).

EMAIL: Ylös