"- - siis ku jälkeenpäin ajattelee asiaa niin se on niinku ihan selvää ihan varhaisimmista lapsuudenmuistoista asti, ni mä oon aina tykänny tietysti vanhoista miehistä - - Mut se, että muut lapset ei - - tykkää vanhoista miehistä, ni se selvis mulle vasta myöhemmin - - Mä ajattelin, mul oli semmonen jonkinnäkönen teoria - - et kaikki mun ikäset niinku tykkää niistä samannäkösistä vanhemmista miehistä kuin minäkin, mut siitä ei puhuta kun telkkarissa kaikki näyttää aina olevan ihan toisin, ku - - siellä kaikki menee naimisiin ja tykkää tytöistä, ja mä ajattelin - - et niin tehdään sit aikuisena, ni sit tätä ei näytetä, et mistä niinkun lapset tykkää."
(Johannes, haastattelu 28.10.1998)

1.1. Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimukseni ensisijainen tavoite on pyrkiä kartoittamaan vanhempiin miehiin kiintyvien nuorten homomiesten kokemusmaailman niitä osa-alueita, jotka liittyvät heidän vanhempiin miehiin kohdistuvaan mieltymykseensä. Tässä suhteessa tutkimukseni on suurelta osin eksploratiivista, koska ilmiötä ei ole tietääkseni aiemmin tutkittu. Pyrin kuitenkin suhteuttamaan saamiani tuloksia eri-ikäisten välisistä homosuhteista tehtyihin tutkimuksiin. Haluan myös tarkastella minkälaisen painoarvon eri-ikäisten välisiin homosuhteisiin liitetyt stereotypiat – esim. sosiaalinen vaihto ja isähahmon etsiminen –  saavat haastateltavieni kokemusmaailmassa.
 

1.2. Homomaailma ja "karhujen" alakulttuuri

Ross (1984) määrittelee homoseksuaalisuuden pohjimmiltaan kahden samaan sukupuoleen kuuluvan ihmisen väliseksi rakkauden ilmaisuksi. Ihmisten luokittelu mustavalkoisesti homo- tai heteroseksuaaleihin ei ole mielekästä, koska suurin osa ihmisistä sijoittuu tosiasiassa johonkin näiden ääripäiden välimaastoon (Ross, 1984).

Tieteellisessä kirjallisuudessa termillä ‘homoseksuaalinen’ tarkoitetaan yleensä ihmistä, joka pääasiallisesti tai yksinomaan tuntee vetoa omaan sukupuoleensa ja joka myöntää preferenssinsä itselleen ja muille (Ross, 1984). Olennaista määritelmässä on ihmisen oma subjektiivinen käsitys siitä, mitä hän on. American Psychiatric Associationin (APA) julkaisuoppaassa (1994, 51) suositellaan käyttämään termejä ‘lesbian’ ja ‘gay man’ termin ‘homosexual’ sijaan, koska ne viittaavat ensisijaisesti identiteetteihin sekä niihin nykypäivän yhteisöihin, jotka ovat kehittyneet em. identiteettien pohjalta. Olen valinnut APA:n määritelmän oman tutkimukseni lähtökohdaksi. Suomen kielessä ei kuitenkaan ole englanninkielistä termiä ‘gay’ vastaavaa sanaa, joten käytän yleiskieleen vakiintunutta termiä ‘homo’, vaikka koenkin sen monin tavoin puutteelliseksi.

Alakulttuurilla tarkoitetaan valtakulttuurista poikkeavan uskonnollisen, rodullisen tms. ryhmän kulttuuria (Tiainen, 1991). Sosiaalisena ja seksuaalisena vähemmistönä homot muodostavat oman alakulttuurinsa, jonka sisällä voidaan lisäksi erottaa useita "alakulttuurin alakulttuureja" kuten sadomasokistit tai gender-blenderit. Näiden alakulttuurien rinnalle on 1990-luvulla noussut näkyvästi esiin ns. "karhujen" alakulttuuri, johon suurin osa tutkittavistani kuuluu. Wrightin (1997) toimittama teos The Bear Book on käsittääkseni ainoa tieteellinen tutkimus karhujen alakulttuurista. Suomessa aiheesta on kirjoitettu yksi artikkeli (Valtonen, 1999) populaarijulkaisussa.

Itseään karhuiksi kutsuvien homomiesten alakulttuuri alkoi muotoutua 1960 - 70-luvuilla eri puolilla Amerikkaa (Wright, 1997, 21). Varsinaisen karhuliikkeen syntymä sijoitetaan vuoteen 1986, jolloin itsensä karhuiksi identifioivien homomiesten välinen kommunikaatio alkoi saada konkreettisempia muotoja: alettiin järjestää karhuille suunnattuja juhlia ja
perustaa sähköisiä keskusteluforumeja sekä lehti – vuonna 1987 perustettu BEAR – joka ilmestyy edelleen (Wright, 1997, 22). Suomeen karhuliike rantautui 1990-luvun puolivälissä, jolloin helsinkiläinen Fin-Bears ja turkulainen Nallekarhut aloittivat toimintansa (Valtonen, 1999).

Karhuihin liitetään sekä fyysisiä että henkisiä ominaisuuksia, jotka yleisesti ottaen koetaan yhtä tärkeiksi: fyysisesti karhut ovat yleensä isokokoisia, karvaisia, parrakkaita, usein tukevia tai lihavia; henkisesti karhut ovat lämminhenkisiä, lojaaleja, reiluja, halaamisesta ja hellimisestä pitäviä (Wright, 1997, 26 - 27). Käytännössä karhujen joukosta löytyy hyvin monenlaisia miehiä, joita kuitenkin yhdistää tietty "karhumainen" asenne elämään ja ihmissuhteisiin (Valtonen, 1999). "Karhunpennuiksi" kutsutaan yleensä nuorempia, hoikempia, ehkä karvattomampia miehiä, jotka pitävät karhuista; termiä "karhujen ihailija" käytetään yleisesti miehestä, joka pitää karhuista, riippumatta siitä, onko hän itse karhu vai ei (Wright, 1997, 247).

Olin itse perustamassa Turun Nallekarhut -ryhmää syksyllä 1995 ja toimin edelleen sen vetäjänä. Aloitin psykologian opiskeluni samana syksynä ja mielessäni heräsi jo silloin idea pro gradu -työni tekemisestä jollain tavalla karhuaiheeseen liittyen. Olin pannut merkille, että karhuryhmissä oli mukana suhteellisen paljon "karhunpentuja", nuoria miehiä (itseni mukaanlukien), jotka etsivät itseään reilusti vanhempien, usein lihavien ja parrakkaiden miesten seuraa. Koin ilmiön kulttuurisena anomaliana, koska selvästi suurin osa ihmisistä solmii parisuhteen sellaisen henkilön kanssa, joka kuuluu samaan uskontoon, ikäluokkaan ja rotuun, ja jolla on suurinpiirtein samanlainen koulutuksellinen ja sosiaalinen tausta (Greenberg, Bruess & Mullen, 1993, 415). Nuorempia miehiä himoitseva
vanhempi mies ei herätä ihmetystä nuoruutta ja hoikkaa vartaloa ihannoivassa homokulttuurissa, kun taas vanhempia lihavia miehiä himoitseva nuorempi mies saa nopeasti ihmetteleviä katseita osakseen. Halusin ryhtyä tutkimaan ilmiön psykologisia ulottuvuuksia ja aloitin aiheen rajauksen Kenneth Sandnabban tutkimusseminaarissa Åbo Akademin psykologian laitoksella syksyllä 1997.
 

1.3. Ikäpreferenssitutkimukset

Homojen tasa-arvoliikkeen varhainen pioneeri, saksalainen Magnus Hirschfeld (1868 - 1935) keräsi vuosisadan vaihteessa valtavan määrän materiaalia homoudesta ja muista seksuaalisuuden variaatioista: hän muun muassa kehitti 130 kysymystä sisältävän kyselylomakkeen, johon vastasi yhteensä 10000 miestä ja naista (Spencer, 1995, 325). Keräämiensä tietojen pohjalta Hirschfeld jakoi homot neljään ryhmään sen perusteella, minkä ikäistä kumppania he hakivat: pedofiilit (pitävät alle puberteetti-ikäisistä pojista), efebofiilit (pitävät n. 12 - 20 -vuotiaista nuorukaisista), androfiilit (pitävät n. 20 - 50 -vuotiaista miehistä) ja gerontofiilit (pitävät yli 50-vuotiaista miehistä) (Hirschfeld, 1952, 227). Hirschfeldin (1952, 227) mukaan suurin osa homoista on joko efebofiilejä (n. 45 %) tai androfiilejä (n. 45 %); pedofiilejä ja gerontofiilejä on suurinpiirtein saman verran, 5 prosenttia kumpaakin.

Uudempienkin tutkimusten (Hayes, 1995; Kenrick et al, 1995; Harry, 1982) mukaan parisuhteen osapuolilla on tavallisesti korkeintaan 5 vuotta ikäeroa. Yli 10 vuoden ikäeroja on vähän (Harry, 1982). Näin ollen päädyin määrittelemään ‘vanhempiin miehiin kiintyvän nuoren homomiehen’ sellaiseksi, joka etsii vähintään 10 vuotta itseään vanhempaa seuraa (vrt. Kaslow, 1989). Hirschfeldin gerontofiileihin verrattuna tämä on mielestäni joustavampi
määritelmä ja sen piiriin kuuluu luonnollisesti enemmän homomiehiä.
 

1.4. Tutkimuksia eri-ikäisten välisistä homosuhteista

Eri-ikäisten välisiä homosuhteita on yleisesti ottaen tutkittu erittäin vähän. Steinman (1990) on tutkinut sosiaalista vaihtoa eri-ikäisten välisissä homosuhteissa. Hän oletti, että eri-ikäisten välisessä homosuhteessa vanhemman miehen tarjoamat "vaihtohyödyt" olisivat pääasiassa ulkoisia (raha, omaisuus, valta jne.) ja nuoremman miehen tarjoamat "vaihtohyödyt" olisivat taas pääasiassa sisäisiä (fyysinen viehättävyys, seksuaalinen viehätysvoima jne.). Hypoteesi kumoutui osittain hänen tutkimuksensa tuloksena. Noin puolet tutkituista pariskunnista osallistui suurin piirtein yhtä paljon päivittäisten rahanmenojen hoitamiseen, eikä kumpikaan ollut taloudellisesti riippuvainen toisesta. Lisäksi vanhemman osapuolen tarjoamat sisäiset ominaisuudet (älykkyys, sosiaaliset
saavutukset, iän mukanaan tuoma viisaus jne.) olivat hyvin usein nuoremman osapuolen mielestä aivan yhtä puoleensavetäviä kuin oletettu materiaalinen omaisuus. Suurin osa nuoremmista koki vanhemman seksuaalisesti kiihottavaksi ja suuressa osassa pariskunnista nuoremmalla ja vanhemmalla ei ollut isoa tuloeroa. Jos nuorempi ansaitsi vähemmän, vanhempi yleensä vaati, ettei nuorempi kuitenkaan olisi riippuvainen vanhemman tuloista.

Eri-ikäisten välisissä homosuhteissa "isän" ja "pojan" tai "opettajan" ja "oppilaan" roolit ovat usein keskeisellä sijalla (Lee, 1990). Isä - poika-tyyppinen roolileikki tai seksifantasia on myös yleinen miespuolisten sadomasokistien keskuudessa; fantasiaan liittyy olennaisesti se, että "isä" on dominoiva ja aktiivinen osapuoli ja "poika" on alistuva ja passiivinen (Sandnabba & Santtila & Nordling, 1999). Lee (1990) arvelee, että eri-ikäisten välinen parisuhde ei todennäköisesti kestä, jos osapuolet toteuttavat vain esim. "isän" ja "pojan" tai "opettajan" ja "oppilaan" rooleja. Osapuolten on kyettävä työstämään itselleen myös tasavertaisten kumppanien vastavuoroiset roolit, jotta suhteen dynamiikka pysyisi
tasapainossa.

Harryn (1982) mukaan suurin osa homoista etsii tasa-arvoista kumppania. Ne, jotka etsivät vanhempaa kumppania, haluavat kuitenkin kumppanin olevan dominoivampi osapuoli parisuhteessa.
 

1.4.1. Psykoanalyysi ja isähahmon etsiminen

Freud esittää teoksessaan Drei Abhandlungen zur Sexualtheorie (1905) ajatuksen, että seksuaalinen impulssi ja sen kohde tulisi erottaa toisistaan (Freud, 1998/1905). Seksuaaliselle impulssille ei siten voida osoittaa mitään luonnollista kohdetta. Freudin mielestä homoutta ei voida selittää yksinomaan sisäsyntyisenä tai hankittuna ominaisuutena, vaan variaationa ihmisen luontaisesta biseksuaalisuudesta (Freud, 1998/1905). Kommentaattorit ovatkin todenneet, että Freud asetti varhaisessa ajattelussaan sekä hetero- että homoseksuaalisuuden samalle viivalle ja oli sitä mieltä, että ne olivat molemmat yhtä luonnollisia ihmisen seksuaalisuuden dispositioita (Domenici & Lesser, 1995, 1 - 2; Dannecker, 1981, 39).

Psykoanalyyttisessa ajattelussa homoutta on perinteisesti selitetty ‘negatiivisen oidipuskompleksin’ käsitteellä: lapsi (poika) fantasioi "naimisiinmenosta" isän kanssa sen sijaan, että haaveilisi äidin naimisesta (Brenner, 1987, 103; Mangs & Martell, 1976, 111 - 112). Teoreettisesti ajatellen vanhempiin miehiin kiintyvän nuoren homomiehen kohdalla tämä oidipaalinen haave on vielä selvemmin näkyvissä, varsinkin jos isä on jäänyt etäiseksi tai puuttunut kokonaan; tällöin vanhempi mies edustaisi isähahmoa. Oidipaalinen haave ei tällöin jää fantasiatasolle, vaan se toteutetaan aikuisiässä. Sosiaalisen vaihdon teorian rinnalla isähahmon etsiminen onkin selvästi toinen eri-ikäisten välisiin homosuhteisiin usein liitetty stereotypia.

Hirschfeldin (1952, 88 - 91) mukaan gerontofilia – kiintyminen vain yli 50-vuotiaisiin – on seksuaalisen infantilismin yksi muoto: gerontofiili on Hirschfeldin mielestä jäänyt seksuaalisessa kehityksessään oidipaalivaiheeseen, jolloin lapsi fiksoituu vahvasti isään, äitiin tai johonkin muuhun aikuiseen ihmiseen. Esimerkkinä hän mainitsee erään 26-vuotiaan naisen, joka rakastui pelkästään valkopartaisiin vanhempiin miehiin. Nainen oli menettänyt vanhempansa lapsena ja isoisä piti hänestä huolta. He nukkuivat samassa sängyssä ja isoisä hyväili usein hänen sukuelimiään. Toisena esimerkkinä Hirschfeld (1952, 227) mainitsee 25-vuotiaan, "erittäin miehekkäästi käyttäytyvän" homomiehen, joka myös rakastui pelkästään valkopartaisiin vanhempiin miehiin.

Lapsuudenaikaisella fiksaatiolla voidaan perustellusti olettaa olevan keskeinen rooli seksuaaliobjektin kehittymisessä: ihmisillä on usein melko tarkkaankin määritelty, fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia sisältävä "tyyppi" – ihannemies tai -nainen – jonka he kokevat erityisen puoleensavetäväksi. Myös erilaisten fetissien kehittyminen voidaan luontevasti selittää fiksaatioteorialla: esim. parta on joillekin hyvin voimakas seksuaalinen fetissi (Hirschfeld, 1952, 525). Teoriasta muodostuu kuitenkin helposti tiettyjä ihmisryhmiä (esim. homot tai fetisistit) syrjivä ja patologisoiva, jos siihen liitetään moraalisia ennakkoluuloja tai heteronormatiivisia asenteita (vrt. Stålström, 1997).

APA:n Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM-IV, 1994) luokittelee fetisismin parafilioihin kuuluvaksi häiriöksi. Parafilia määritellään toistuvaksi seksuaaliseksi fantasiaksi, haluksi tai käyttäytymiseksi, jonka kohteena on (1) ei-inhimillinen objekti, (2)
kärsimyksen tai nöyryytyksen tuottaminen itselle tai toiselle, tai (3) lapsi tai muu harkintakyvytön (engl. nonconsenting) henkilö. Joillekin henkilöille parafiiliset fantasiat tai ärsykkeet ovat välttämättömiä seksuaaliselle kiihottumiselle, toiset kykenevät ajoittain kiihottumaan myös ilman parafiilisia fantasioita tai ärsykkeitä. Lisäksi DSM-IV:ssä mainitaan, että diagnoosin kriteerinä on parafiilisen käyttäytymisen tai fantasioiden aiheuttama merkittävä ahdistus tai kyvyttömyys elää täysipainoista sosiaalista elämää.

Suppen (1985) mielestä DSM:n parafilioita koskevien luokittelujen taustalla on ajatus, että kaikki konventionaalisesta seksuaalisesta aktiviteetista poikkeava on epäterveellistä. Hän esittää DSM:n rinnalle laajemman cue - response-mallin, jonka avulla voidaan luokitella tiettyjen vihjeiden vaikutus yksilön seksuaaliselle kiihottumiselle: inhibitoriset vihjeet estävät kiihottumista, ei-fasilitatiiviset vihjeet ovat neutraaleja kiihottumisen kannalta, fasilitatiiviset vihjeet lisäävät kiihottumista mutta eivät ole välttämättömiä ja parafiiliset vihjeet ovat välttämättömiä kiihottumiselle. Esim. suomalaisia miespuolisia sadomasokisteja käsittelevässä tutkimuksessaan Sandnabba, Santtila & Nordling (1999)
toteavat, että sadomasokistinen käyttäytyminen oli suurimmalle osalle tutkimukseen osallistuneista fasilitatiivista, eli se lisäsi seksuaalista kiihottumista, mutta ei ollut kuitenkaan välttämätöntä.

Oman tutkimukseni yhtenä osatavoitteena on tarkastella, missä määrin DSM-IV:n ja toisaalta Suppen (1985) esittämiä luokitteluja voidaan soveltaa vanhempiin lihaviin miehiin kohdistuvan seksuaalisen preferenssin kohdalla; ts. voidaanko mieltymys luokitella fetisismiksi ja onko se fasilitatiivista vai parafiilista luonteeltaan.

Eri-ikäisten välisistä homosuhteista tehdyt tutkimukset (Steinman, 1990; Lee, 1990; Harry, 1982) antavat hyvin niukasti tietoa vanhempiin miehiin kiintyvän nuoren homomiehen kokemusmaailmasta; ainoastaan Leen (1990) tutkimus onnistuu valottamaan tätä puolta hieman enemmän, mutta kaiken kaikkiaan sekin keskittyy enemmän eri-ikäisten välisen homosuhteen tarkasteluun. Psykoanalyyttiset teoriat (Freud, 1998/1905; Brenner, 1987;
Mangs & Martell, 1976; Hirschfeld, 1952) puolestaan keskittyvät pelkästään homouden ja vanhempiin miehiin "fiksoitumisen" alkusyiden selvittämiseen. Vanhempiin miehiin kiintyvien nuorten homomiesten oma kokemus preferenssistään jää täysin näiden tutkimusten ja teorioiden ulkopuolelle, ja omassa tutkimuksessani keskitynkin nimenomaan siihen.

EMAIL: Ylös